Hyppää sisältöön
7.5.2024

Picnic on avautunut ravintolamaailma Kaaren Kulmaan

Picnicin uusin ravintola on avautunut Kaareen!

 

Ravintolan avajaisia vietetään tiistaina 7. toukokuuta kauppakeskuksen ravintolamaailma Kaaren Kulmassa. Laajentuminen vahvistaa Picnicin asemaa keskeisten sijaintien helppona ja herkullisena valintana, joka palvelee asiakkaitaan päivän jokaisella aterialla. Picnic tunnetaan kansallisten klassikkoannosten asemaan nousseista uuniperunoistaan ja täytetyistä patongeistaan.

 

Nyt Picnic toimii pääkaupunkiseudun kauppakeskuksista yhdeksässä. Entuudestaan Picnic on löytynyt Columbuksesta, Dixistä, Forumista, Jumbosta, Kampista, Lippulaivasta, Sellosta ja Triplasta. Picnicillä on vahva jalansija kauppakeskuksissa kautta Suomen, ja myös muut ravintolaketjun sijainnit löytyvät keskeisiltä paikoilta, tasaisten asiakasvirtojen ääreltä.

 

”Haluamme laajentua sinne, missä ihmiset jo ovat. Picnicille on tärkeää olla mutkaton ja maistuva ratkaisu päivän jokaisessa hetkessä, ja siinä nopeus ja kätevät sijainnit näyttelevät suurta roolia. Avaus Kaaressa on tärkeä, sillä Picnicillä ei ole aiemmin ollut ravintolaa Länsi-Helsingissä. Kaaressa olemme läsnä alueen sadoille tuhansille ihmisille”, kertoo Picnicin liikepaikkapäällikkö Kenneth Granroth.

 

Ravintolan listalla nähdään tuttuja kestosuosikkeja sekä raikkaita ja maukkaita uutuuksia. Kaikki annokset valmistetaan paikan päällä ravintolassa, tuoreustakuulla kotimaisia raaka-aineita suosien.

 

”Kauppakeskuksissa ruokailijoiden tarpeet ovat erittäin monipuolisia. Meille suunnataan aivan kaikenlaisissa hetkissä: lounaalle potulle tai salaatille, kavereiden kanssa kahville, lasten kanssa välipalalle tai töiden jälkeen täytetylle patongille ja kaikkea siinä välissä. Samaan aikaan take away -tilaukset muodostavat ison osan tilauksistamme. Olemme ylpeitä, että puoleemme käännytään niin monessa, ja valikoimme ja palvelumme ovat onnistuneet vakuuttamaan suomalaiset siitä, että meille on aina helppo tulla”, iloitsee Picnicin toimitusjohtaja Janina Hallberg.

 

Tervetuloa Kaareen Picnic!