Kaarella ennätysvuosi 2023 – myynti- ja kävijämäärässä vahva kasvu
Vuosi 2023 oli Kaaressa kaikkien aikojen ennätysvuosi. Kaaren kokonaismyynti kohosi historian korkeimmalle tasolle, joka oli 284,6 miljoonaa euroa ja kasvua oli jopa 5,5 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden jokainen kuukausi oli myynniltään Kaaren ennätyskuukausi.
Kaaren kävijämäärä ylsi 7,26 miljoonaan, kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 6,6 %.
Liikenteen valtaväylien varrella Kehä I:n ja Hämeenlinnan väylän kainalossa sijaitseva Kaari on selkeästi vakiinnuttanut aseman mutkattomana arjen asioinnin kauppakeskuksena.
Monipuolistunut liikevalikoima, uudistuksia ja kulttuurielämyksiä
Kävijämäärien ja myynnin kasvun lisäksi Kaaren liiketarjonta kasvoi vuonna 2023, kun mm. optikkoliike Synsam, Fizza-pizzakioski ja sähköautojen ABC-suurteholatausasema avautuivat Kaareen. Monet Kaaren liikkeet ovat uudistaneet konseptejaan ja tuoneet valikoimaan täysin uusia palveluita. Yhteistyössä valokuvausalan keskusjärjestö Finnfoto ry:n kanssa Kaareen avattiin pysyvä valokuvanäyttely Finnfoto Galleria. Syksyllä kauppakeskuksessa juhlittiin Kaaren Kymppiksiä eli 10-vuotista menestystaivalta.
Vuonna 2023 Kaaressa tehtiin lukuisia uudistuksia. Kaaren katolle rakennettiin aurinkovoimala, jonka tuottamaa sähköä käytetään mm. kauppakeskuksen ilmanvaihtoon. Myös kauppakeskuksen 2. kerroksen lounge-alueet uudistettiin, mikä tarjoaa asiakkaille entistä viihtyisämmät mahdollisuudet istahtaa hetkeksi arjen asioinnin keskellä.
Kaari vuonna 2024
Vuosi 2024 on alkanut Kaaressa entistä laajemmalla liikevalikoimalla. Tammikuussa Kaaressa avattiin Kaaren Uusi Apteekki sekä korealainen ravintola Seoul Good. Kuluvan vuoden aikana Kaaren sisätilojen opastusta tullaan kehittämään, tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta ja liikkeiden löydettävyyttä.
Lisätietoja:
Virpi Tuupanen, kauppakeskusjohtaja, Kauppakeskus Kaari, puh. 050 377 9729, virpi.tuupanen@cbre.com